Tapahtumat

Näyttelyitä soolona ja porukalla, työpajoja ja myyntitapahtumia, tapaamisia ja avoimia ovia. Myllyn järjestää jäsentensä ja yleisöjen iloksi erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.

Osa tapahtumista on tauolla COVID-epidemian ajan.

AJANKOHTAISTA

NÄYTTELYT

Jäsennäyttelyt

Mylly järjestää vuosittain jäsennäyttelyitä. Viimevuosina näyttelyitä on pidetty muun muassa Kuopiossa, Siilinjärvellä, Lieksan Vuonislahdessa ja Pieksämäellä. Vuonna 2021 Myllyn jäsennäyttely pidetään Varkaudessa.

Mylly art pop up - apaja

Mylly ylläpitää ikkunagalleriaa Kuopion keskustassa Kauppakeskus Apajan vapaissa liiketiloissa. Jäsenet voivat varata näyttelytilan maksutta yksityis- tai yhteisnäyttelyille.

Avoimet Ovet ja myyntitapahtumat

Luovien alojen keskus Myllyssä järjestetään silloin tällöin Avoimet Ovet, jossa yleisöt pääsevät tutustumaan toimijoihin, vierailemaan heidän työtiloissaan sekä hankkimaan taidetta ja tuotteita suoraan tekijöitä.

Samoin Mylly järjestää, yleensä kesällä ja joulunaikaan, myyntitapahtumia, joista voi hankkia Myllyn taiteilijoiden, muotoilijoiden ja käsityöläisten teoksia ja tuotteita.

Torstai-kahvit

Mylly on paitsi omien jäsentensä yhteisö myös verkosto muiden alueen kulttuuri-, taide- ja luovien alojen toimijoiden välillä. Torstai-kahvit on rento tapaaminen toimijoiden kesken ja se järjestetään noin kerran kuussa eri paikoissa.

Mylly toteuttaa osan toiminnastaan projekteina ja hankkeina tarpeen ja jäsenten kiinnostuksen mukaan.

Hankkeissa pyritään työllistämään yhdistyksen jäseniä ja näin hyödyntämään yhteisöstä löytyvää ammattitaitoa kaikkien hyväksi.